Luotettava ja laadukas rakennuskorjausyritys pääkaupunkiseudulla

Parmatic – ammattitaitoa ja sitkeyttä 40 vuoden ajan 

Espoolainen Parmatic on malliesimerkki siitä miten raudanluja ammattitaito ja sitkeys kantavat rakennusalalla, joka ei ole se stabiilein yrittämisen ala. Parmaticin historiaan mahtuu aaltoliikettä, ja niin tulee olemaan todennäköisesti myös tulevaisuudessa. 

Kun yrityksen nykyisen omistajan ja vtj:n Sakari Putkosen isäpuoli Kari Hämäläinen perusti Parmaticin vuonna 1983, olivat työt pääasiassa maalaustöitä muutaman ensimmäisen vuoden ajan. Korjausrakentaminen laajemmin tuli mukaan yrityksen toimintaan sen perustajan oman mielenkiinnon myötä. 

Yrityksen omistus aina perhepiirissä 

Parmaticin omistajuus on aina pysynyt samassa perhepiirissä. Alkuun Kari Hämäläinen omisti yksin yrityksen. 2010–luvun alkupuolella omistajuus oli muutaman vuoden useamman perheenjäsenen hyppysissä, kunnes vuonna 2016 Sakari Putkonen osti yrityksen kokonaan itselleen. 

Yrityksen alkutaipaleella työnjako oli selvä, Kari Hämäläinen hoiti ydinliiketoiminnan ja Sakari Putkosen äiti yrityksen toimistoasiat. Sakari Putkonen on ollut yrityksessä töissä kolmeen eri otteeseen, aluksi lukion jälkeen kesätöissä autokuskina. Kauppaopiston jälkeen mies käväisi Parmaticin toimistohommissa todeten, ettei homma ottanut tulta alleen. 1990-luvun lama oli syvimmillään eikä töiden vähyyden vuoksi varsinkaan toimistopuolella ollut tarvetta lisätyövoimaan. 

Kolmas kerta toden sanoo 

Sakari Putkosen mielessä kutitteli kuitenkin vuosien jälkeen paluu Parmaticille, ja kysyi Hämäläiseltä, jos hän pääsisi vielä kerran ottamaan uutta vastuuta yrityksessä. Pysyvä paluu Parmaticille tapahtui vuonna 2000 työnjohtajaksi. Putkosen mukaan vuodet 2000-2010 olivat mahtavaa aikaa. Yrityksen päätoimialaa johdettiin kahdestaan isäpuolen kanssa, ja äidin vastuu toimistopuolella oli vähintään puolet hommasta. 

Lamasta (1990-1995) toipuminen oli ottanut koville yrittäjäpariskunnalle. Lamassa oli menetetty mm. oma asunto ja firmakin oli juuri ja juuri hengissä. Isäpuoli ja äiti olivat väsyneitä yrityksen pyörittämiseen, mutta Sakari toi kaivattua virtaa toimintaan. 

Päätös toteuttaa asioita uudelta pohjalta kolmistaan, toi aivan uuden tason yritystoimintaan. Päätöksen jälkeen mm. liikevaihto nousi puolitoistakertaiseksi kahdessa vuodessa. Sakarin tulon myötä Kari Hämäläinen pystyi keskittymään olennaisimpaan, rakennusprojektien päivittäisen toimintojen johtamiseen. Lopulta Hämäläinen teki pitkän päivätyön Parmaticilla yli 70-vuotiaaksi saakka. 

Hommat rullasivat mukavasti aina siihen asti, kunnes Sakari Putkonen jäi yksin vastuuseen vuonna 2014. Tuolloin aika ei meinannut enää riittää muiden asiakkuuksien, kuin suurimman asiakkaan Espoon kaupungin hoitamiseen. Myynti kasvoi koko ajan tasaisesti, mutta suurin pullonkaula oli ammattitaitoisen työnjohdon raastava työvoimapula.  

Virkavapaa ja uusi toimitusjohtaja 

Sakari Putkonen toimi yrityksen toimitusjohtajana vuodet 2014-2022. Ajan myötä ajatus sapattivapaasta kypsyi, ja Putkonen päätti kokeilla, löytäisikö hän itselleen sopivan manttelinperijän. Janne Kolhosesta löytyi yritykselle juuri oikeanlainen mies, ja Putkosen vapaa venähti lopulta hieman pidemmäksi, kuin hän oli alun perin sen tarkoittanut. Tänä aikana kypsyi myös päätös jättäytymisestä taaemmas yrityksen johtamisesta. Omistuksen lisäksi, Putkonen toimii nykyään yrityksen varatoimitusjohtajana, eräänlaisen kummisedän ominaisuudessa, jossa vastuu yrityksestä on nyt Janne Kolhosella. 

”Jannella on laaja kokemus alalta ja hän on erinomainen verkostoituja, josta on ollut valtavasti hyötyä meille”, Sakari Putkonen kehuu toimitusjohtajaa. 

Luottavaisena tulevaan…toivotaan 

Parmatic on johdollisesti nyt hyvissä käsissä, ja luotto tulevaisuuteen on hyvä, vaikka suhdanneherkkää alaa on mahdotonta ennustaa. Alati lisääntyvä, suurimmaksi osaksi täysin toissijainen byrokratia, on ajanut paikoin itse työn edelle, mikä huolettaa ja harmittaa Putkosta. 

”Ketään ei tunnu kiinnostavan mitä työmaalla tapahtuu, vaan pääasia on, että paperit ovat kunnossa. Meidän alalla on liikaa ihmisiä, jotka elävät tästä byrokratiasta, joka vaikeuttaa hirveästi asioita.” 

Mitä pienempi firma on, sitä vaikeampaa on resurssoida epäolennaisuuksiin. Tässä on oikeastaan Parmaticin tämän vuosituhannen koko kehityksen ydin. Kari Hämäläinen jätti Sakari Putkoselle kaiken ylimääräisen säädön, mikä ei liittynyt suoraan päivittäiseen rakennustoimintaan. Sitä kautta Sakari myös oppi alan kaikki toiminnot firman sisältä käsin. Vuosituhannen alussa tulivat ensimmäiset työturvallisuus ym. sertifikaatit, ja niistä tulikin pian pakollisia kuvioita alalle. Näihin ei vanhan liiton Hämäläisen enää tarvinnut keskittyä, ja se oli yrityksen jatkuvuuden ehto – aika ei vaan riitä kaikkeen.  

“Kaikki tämä papereiden pyörittämisen määrä ei ole missään mittakaavassa alan tuottavuuteen eikä siitä ole apua, jos valvonta itse työsuorituksessa on välillä täysin toissijainen asia.” 

”Tällä alla on myös tosi pienestä kiinni, käykö huonosti vai hyvin. Meillä on ollut paljon tuuriakin matkassa”, Putkonen toteaa. 

Parmaticilla uskotaan edelleen samoihin asioihin, joita on noudatettu yrityksen alusta asti: panostus työn laatuun, rehelliseen ja ammattitaitoiseen asenteeseen sekä palveluhenkisyyteen. 

On helppoa uskoa, että se on myös jatkossa toimiva resepti sille, että Parmaticin tarina jatkuu vielä pitkään. 

Tosin tätä kirjoittaessa on julkisuudessakin tullut ilmi suuret konkurssiaallot, jotka ovat nyt erityisesti iskeneet rakennusalalle. Kilpailun ollessa epätervettä, yhdistettynä ulkoisten uhkien kanssa, on rakennusala jälleen näyttänyt mustimman kääntöpuolensa.  

“Tätä työtä olisi erityisen antoisaa tehdä, jos pelisäännöt olisivat selkeästi kaikkien hallussa. Etenkin tilaajien osuus on tässä ratkaiseva”, Sakari Putkonen sanoo. 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Parmatic

Kaikki artikkelikategoriat

Uusimmat blogiartikkelimme

Parmatic sponsoroi urheilua ja edistää terveyttä ja turvallisuutta

Vuosi on vaihtunut, talvi ja hienot lumipeitteet. Olemme menossa kohti 40 v juhlaamme ja tässä blogissa tuomme esiin sponsorointi kampanjoitamme. Tuemme huippu urheilua sekä pyrimme turvaamaan lapsille ja nuorille hyvät harrastusmahdollisuudet. Tukemme auttaa […]

Vuosi 2022 Parmatic yhteenveto ja yrityksellä kohta 40-vuotis juhlat

Joulu on muutaman päivän päästä ja vuoden vaihde lähestyy nopeasti. Vuosi on mennyt meillä mallikkaasti ja paljon on tehty erilaisia projekteja sekä kehitetty yrityksen liiketoimintaa. Ensivuosi 2023 on yrityksen 40 v juhlavuosi, joten […]

Parmatic palvelee ympäri vuoden

Kesä on vielä Suomessa lämpöisenä ja aurinkoisena. Arki on osalla eli meilläkin ollut koko kesän käynnissä, ja me olemme palvelleet asiakkaitamme koko kesän. Pyörä siis jatkaa liikkumistaan ja kohtahan tuo joulukin kolkuttelee ovelle. […]

Parmatic – ammattitaitoa ja sitkeyttä 40 vuoden ajan 

Parmaticin historiaan mahtuu aaltoliikettä, ja niin tulee olemaan todennäköisesti myös tulevaisuudessa.  Kun yrityksen nykyisen omistajan ja vtj:n Sakari Putkosen isäpuoli Kari Hämäläinen perusti Parmaticin vuonna 1983, olivat työt pääasiassa maalaustöitä muutaman ensimmäisen vuoden ajan. Korjausrakentaminen laajemmin tuli mukaan yrityksen toimintaan sen perustajan oman mielenkiinnon myötä.

RALA Pätevyys Suomen vahvimmat logoKauppalehti menestyjätEko Kompassi logo

Parmatic Oy

 

Turuntie 20 D 78
02650 ESPOO

 

 

Copyright © 2024 Parmatic Oy