Onko rakennusten elinkaari lyhentymässä, kun uudisrakentaminen kipuilee laatuongelmien kanssa? Sama ongelma on ollut vallalla kulutustarvikkeissa, kuten autoissa ja elektroniikassa, jo pitkään: vanhaa ei korjata vaan korvataan se uudella.
Rakennusteollisuudessa on näkyvissä merkkejä purkubuumista. Tätä ajatusta tukevat etenkin tehokas uudisrakentaminen, nollaenergiatalot ja uudistunut, monimutkaisempi talotekniikka, kuten moduulirakentaminen ja tekniikan automatisointi. Globaalissa maailmassa tehokkuus on kaikki kaikessa, ja myös rakennusteollisuuteen on pyritty kehittämään koko ajan lisää automaatiota ja robotiikkaa.
Olen korjausrakennusalan yrittäjänä huomannut, että uudisrakentamisen noususuhdanteessa olemassa olevien rakennusten purkaminen on lisääntynyt. Esimerkiksi metroradan varrelta on surutta purettu tuhansia kuutioita liikerakennuksia, jotka ovat hieman yli kolmekymmentä vuotta vanhoja. Asuinrakennukset valtaavat nyt parhaat ”markkinapaikat”, josta Helsingin Lauttasaari toimii selkeimpänä esimerkkinä.
Tällainen “kertakäyttökulttuuri” kaipaa kriittistä tarkastelua.
Kiire rakentamisessa alkoi jo 1970-luvulla
Aikanaan, kun ryntäys maalta kaupunkeihin alkoi, elementtitaloja rakennettiin vauhdilla. Tilastojen mukaan 1970-luvulla Suomessa rakennettiin asuintaloja eniten maailmassa asukaslukuun nähden. Silloin alkoi myös tehokkuusajattelu saada jalansijaa rakentamisessa. Sitä perusteltiin yksinkertaisesti sillä, että kiire oli kova.
Rakennusala on ehkä yksi suhdanneherkimmistä aloista, ja mittarit ovat olleet punaisella jo vuosia. Aikataulutus ja ajatus siitä, että valmista pitää tulla nopeasti ja tehokkaasti, on kovasti kilpaillulla alalla monen yrityksen valttikortti.
Uudet rakennustavat hyvin vaativine, viimeistä huutoa olevine talotekniikoineen vaativat erityisosaamista. Tekniikoiden suunnittelijat, luojat, valvojat, asentajat ja ehkä se heikoin lenkki eli käyttäjät muodostavat sellaisen ketjun, että nykyisen tehorakentamisen aikakaudella ei ole ihme, että virheitä tulee.
Kun tähän yhtälöön lisää vielä sen, että nykytekniikka on paljon alttiimpaa ympäristön vaikutuksille ja olosuhteille, huoli sen kun kasvaa.
Vanhan korjaaminen vai uudisrakentaminen?
Koska tilanteet ja kohteet vaihtelevat niin paljon, on vaikea sanoa, onko säilyttämään ja parantelemaan pyrkivä korjausrakentaminen edullisempaa vai kalliimpaa kuin purkuun ja uudisrakentamiseen perustuva ratkaisu. On kuitenkin selvää, että tilaajien ja käyttäjien pitäisi pystyä luottamaan siihen, että rakennukset kestävät sukupolvelta toiselle. Etenkin ruuhka-Suomessa asuntojen hinnat ovat niin korkeat, että olisi kohtuullista pystyä luottamaan siihen, että rakennus kestää ja säilyy oikeanlaisen huollon ja korjausten avulla. Korjausrakennusalan yrittäjänä olen kuitenkin huomannut, että tällä ei juurikaan ole painoarvoa suunniteltaessa tai rakennettaessa uutta.
Uuden tekniikan (esimerkiksi ilmanvaihtojärjestelmien) päivittäminen voi olla haastavaa vanhempiin kiinteistöihin. Jos vanha toimii riittävän hyvin, uusia määräyksiä ja trendejä ei mielestäni pitäisi sovittaa vanhoihin raameihin, jos ne eivät niihin sovi. Esimerkkeinä toimivat vanhemmat julkiset rakennukset, joita on peruskorjattu uusitulla talotekniikalla, ja seurauksena ovat olleen sisäilmaongelmat. Olisiko tässä kehittämisen paikka? Mielestäni rakennuksen ikä ja sen aikaiset määräykset ja materiaalit pitäisi ottaa huomioon, kun korjausrakentamista suunnitellaan rakennusten elinkaariajattelussa.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että uudisrakentaminen ei pidennä rakennusten käyttöikää − päinvastoin. Liian nopea kehitys ja uusien monimutkaisempien teknisten vaatimusten täyttäminen saattaa vaikuttaa siihen, ettei rakennus kestä käytössämme kovin pitkään toimivana. Tämä tulee vaikuttamaan korjausrakentamisen kulttuuriin voimakkaasti lähitulevaisuudessa.
